Kesä kutsuu myös Robuston väkeä hetkeksi lomalle. Robusto siirtyy kesätauolle 6.7.–12.8., mutta sitä ennen juhlistamme kesää vielä kerran yhdessä.
Viimeisenä aukiolopäivänä ennen kesätaukoa Robusto palvelee poikkeuksellisesti klo 12–20. Tarjolla on erikoishintaisia juomia, keittiömme herkkuja sekä DJ:n luomaa juhlatunnelmaa.
Syödään ja juodaan yhdessä varastot tyhjiksi. Tervetuloa nauttimaan hyvästä ruoasta, juomasta ja tunnelmasta saliimme, baariimme tai terassillemme.
Viikonlopputunnelmasta ja musiikista vastaa DJ Korento klo 12-18.
Jenni Korento-Salmi, eli DJ Korento, on helsinkiläinen DJ ja tapahtumatuottaja, joka on ollut osa suomalaista elektronisen musiikin skeneä jo vuodesta 2010. Hän on esiintynyt lukuisilla klubeilla ja festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla, ja tunnetaan monipuolisesta musiikkimaustaan sekä kyvystään rakentaa tunnelma tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Tänä kesänä Korento nähdään myös Weekend Festivalin ohjelmistossa, mutta lauantaina Robustossa luvassa on jotain aivan muuta: lämminhenkinen ja groovaava soundtrack täynnä discoa, housea ja aurinkoisia rytmejä – täydellinen pari pitkälle lounaalle, brunssille tai lasilliselle viiniä.
Tervetuloa!
Kesätauon jälkeen avaamme ovemme jälleen torstaina 13.8. klo 16 alkaen.
La 13.6. klo 12-15. (Avaamme illan normaaliin tapaa klo 16 alkaen.) Tervetuloa! / Sat 13 June, 12–3 pm. (We open again for regular dinner service from 4 pm onwards.) Welcome!
Saatavilla myös poikkeuksellisesti take awayna. / Also available as takeaway for this special occasion.
Tarjoillaan raikkaan salaattisekoituksen, tomaatti-sipulisalaatin, tomaattidressingin, varhaiskaalislawn, vihannespikkelssin ja rapeaksi paahdetun sipulin kanssa. / Served with a fresh mixed salad, tomato and onion salad, tomato dressing, cabbage slaw, pickled vegetables, and crispy fried onions.

Ilmoitathan allergioista sekä erikoisruokavalioista etukäteen